REFERENSSIT

Katsaus historian yhteistöihin

BIILITALO.COM

Toimiala: Henkilöautojen vähittäiskauppa

"Riston kanssa oli todella luontevaa käsitellä yrityksessämme koettuja haasteita ja miettiä uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Saimme vahvan yrityspohjan avulla vahvistettua identiteettiämme ja nimensä mukaisesti sitä pohjaa, jonka päälle nykyistä liiketoimintaa kehittää. Ristolla on nuoresta iästään huolimatta kyky haastaa kokeneempaakin yrittäjää ja tuoda ajatuksia laatikon ulkopuolelta. Tulemme ehdottomasti jatkamaan Riston kanssa yhteistyötä myös tulevaisuudessa." 

BG & CO GROUP LTD OY

Toimiala: Tukkuliike

"Riston kanssa teimme yritykseeni muutoksia, jotka näkyvät suoraan lukuina! Googlessa sivustoni on näkynyt yli 40 000 kertaa 3kk aikana ja tuotteeni saa paljon enemmän näkyvyyttä. Rakensimme yhdessä yritykselleni uudet verkkosivut ja aloitimme mainontaa uuden ilmeen esille tuomiseksi. Verkkosivut saivat nopeasti yli 3000 kävijää ja nyt verkkosivuillani käy noin 500 ihmistä kuukausittain! Tämän yhteydessä loimme myös Vahvan yrityspohjan, jonka myötä sain uutta motivaatiota ja paljon hyviä vinkkejä kehitykselle." 

KAINUUN PSYKOLOGIPALVELUT

Toimiala: Terveydenhuolto

"Riston kanssa yhteistyö sujui hyvin jouhevasti ja myönteisesti ja sain yhteistyöstä kaiken kaikkiaan enemmän kuin olin odottanutkaan. Hän on asiakkaan tarpeisiin nopeasti reagoiva yrittäjä, vastasi kysymyksiini aina heti ja hoiti tilaamani työn nopeassa aikataulussa. Hänellä on koulutuksensa puolesta hyvä näkemys yrityksen kehittämiseen liittyvissä asioissa ja hänen vinkkinsä auttoivat minua oman yritykseni kehittämistyössä; sain mm. paljon uusia ideoita. Lisäksi hän on henkilönä helposti lähestyttävä ja miellyttävä persoona. Suosittelen häntä lämpimästi ja vastaavissa yrityksen tarpeissa voin jatkossakin ottaa häneen yhteyttä matalalla kynnyksellä."

NATUREST OY

Toimiala: Koulutukset ja koulutuspalvelut

"Tapasin Riston alkuvuodesta 2020 yritysten verkostoitumistapahtumassa. Vaikutuin hänen freesistä ja osaavasta puheevuorosta ja sovimme yhteistyöstä aloittelevan yritykseni liiketoiminnan buustaamiseen liittyen. Tapasimme pari kertaa työpajamaisesti livenä ja pidimme yhden pidemmän palaverin verkossa. Saimme konkreettista apua mm. yrityksemme arvojen, vision ja mission määrittelemiseen. Perusteellinen paneutuminen brändin luomiseen auttoi myös hahmottamaan yrityksemme tulevaisuutta. Yhteistyömme oli mutkatonta ja olin vaikuttunut Riston osaamisesta. Voin lämpimästi suositella häntä ja teemme varmasti yhteistyötä jatkossakin."

PAM-SECURITY NY

Toimiala: Turvallisuuspalvelut

"Työskentelin Riston kanssa yritykseni alkujuurista lähtien ja hän on ollut korvaamaton voimavara minulle. Risto uskoi minuun sekä tekemiseeni alusta lähtien ja tämä syvensi samalla omaa uskoa yritykseni menestymiseen. Saimme lyhyessä ajassa luotua yritykselleni vahvan yrityspohjan jonka lisäksi ryhdyimme luomaan henkilöbrändiäni."

POHJAN GROUP OY

Toimiala: Taksiliikenne

"Risto auttoi meitä rakentamaan yrityksellemme vahvan yrityspohjan. Emme aikaisemmin ymmärtäneet, kuinka tärkeää muun muassa yrityksen arvotyöskentely ja mission määrittäminen ovat yrityksen kasvun kannalta. Tapaamiset olivat mielenkiintoisia, innostavia ja Risto osoitti aitoa ammattitaitoa ja kiinnostusta yrityksemme kehittämiseen. Saimme konsultoinnin aikana luotua tuotoksen joka on antanut yrityksellemme suunnan ja edellytykset kasvuun. 


Tulemme hyödyntämään Riston palveluita myös tulevaisuudessa.

Yhteistyökumppanina Risto on luotettava ja reilu."

Lukkaroinen Consulting Oy 

Risto Lukkaroinen

  • LinkedIn
  • Facebook

Puhelin: 0443444385

Y-Tunnus: 3185058-5

90120 Oulu

©2020 by Lukkaroinen Consulting Oy, Risto Lukkaroinen.